Tuotannon ylikapasiteetti ei ole uusi ilmiö Kiinassa, mutta tällä kertaa se koskee useampia tuotteita. Tämän monimuotoisuuden vuoksi ylitarjontaa on vaikeampi hallita, ja kotimarkkinoiden vaje on korvattava muilla keinoin. Katso tutkimuksestamme, mitä nämä keinot ovat.
Ylikapasiteetti ei ole uutta Kiinassa
Kiina on jo pitkään tottunut investointeihin perustuvaan kasvumalliin, joka on ollut keskeisessä asemassa sen viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tapahtuneen loistavan talouskasvun kannalta. Se tekee taloudesta kuitenkin myös alttiin kysynnän ja tarjonnan epätasapainolle, mikä johtaa toistuviin teollisuuden ylikapasiteettijaksoihin. Nämä voidaan jäljittää 1990-luvulle, jolloin nopeutetut markkinauudistukset johtivat työvoimavaltaisten teollisuustuotteiden ylitarjontaan. Tuoreempi episodi tapahtui vuosina 2014-2016, kun maailmanlaajuista finanssikriisiä seurannut massiivinen investointivetoinen elvytys aiheutti rakennusmateriaalien ylitarjonnan.
Vaikka tämä toimintamalli ei ole uusi, epätasapaino on tullut jälleen näkyviin COVID-19 -epidemian puhjettua. Tämä johtuu suurelta osin tuotantoon perustuvasta kannustimesta, jolla pyritään vähentämään sosiaalista vuorovaikutusta. Mutta kun talous on toipunut pandemiasta, kotitalouksien kulutus ei ole kasvanut tarpeeksi täyttääkseen tuotannon kasvun. Vihreän siirtymän kansainvälisessä kilpajuoksussa Kiinan ylijäämä cleantech-tuotteiden tuotannossa nousi myös maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi, sillä Kiinan ylikapasiteetti voisi riittää näiden tuotteiden viennin kaksinkertaistamiseen.
Nykyinen ylikapasiteetti on laajempaa
Ensi silmäyksellä ylikapasiteetin laajuus näyttää teollisuuden kapasiteetin käyttöasteen perusteella lievemmältä kuin viimeisimmän vakava jakson aikana. Ongelma voi kuitenkin pahentua, jos kiinteiden investointien kasvu jatkuu tuotannon kasvua nopeampana. Tämä korostaa ylikapasiteettia, varsinkin jos kotimainen kysyntä ei pysy vauhdissa mukana. Samalla ylikapasiteettiriskit eivät rajoitu vain tiettyihin aloihin, vaan ne ovat ilmeisiä myös kulutustavaroissa, rakennusmateriaaleissa sekä koneissa ja kuljetusvälineissä.
Kotimarkkinoiden elvyttäminen ylikapasiteetin hyödyntämiseksi vie aikaa.
Hallitus on toteuttanut toimenpiteitä kapasiteetin laajentamisen sääntelemiseksi teollisuutta uudistamalla ja samalla kysynnän lisäämiseksi. Esimerkiksi litiumioniakkujen, aurinkoenergian ja sementtiklinkkerin tuotannolle on asetettu tiukempia laatuvaatimuksia. Näitä toimenpiteitä ei kuitenkaan todennäköisesti toisteta kovin monella sektorilla, koska ne haittaavat myös lähitulevaisuuden talouskasvua.
Kestävämpi ratkaisu on kysynnän edistäminen. Viimeaikainen finanssipoliittinen tuki on siirtynyt enemmän tavaroiden ja laitosten kulutuksen tukemiseen kuin rakentamiseen. Kuluttajien luottamus on kuitenkin historiallisen alhaalla, joten talous ei voi luottaa vain kotimaiseen kysyntään ja kestää kroonista ylikapasiteettia. Tämä nimittäin voimistaa deflaatiopaineita, vaikuttaa yritysten kannattavuuteen ja haittaa niiden laajentumista.
Vientimarkkinoille pääsyn helppouden aikakausi näyttää hiipuvan.
Vienti on perinteisesti korvannut kotimaisen kysynnän vajeen. Vapaakaupan kulta-aika - joka oli antanut Kiinalle mahdollisuuden kukoistaa - näyttää kuitenkin menneen ohi, sillä kaupan esteet kasvavat, todennäköisesti vielä nopeammin Trumpin toisen presidenttikauden aikana. Huolimatta Kiinan pyrkimyksistä vahvistaa siteitä globaaliin etelään, monet nousevat maat ovat myös pystyttäneet kaupan esteitä suojellakseen kotimaisia työpaikkoja ja valmistajia. Esimerkiksi Indonesia harkitsee jopa 200 prosentin tullimaksujen asettamista useille Kiinasta tuotaville teollisuuden perustuotteille.
Ulkomaille suuntautuvien investointien lisääminen tavoitteena molempia osapuolia hyödyttävä lopputulos.
Lisääntyneet kaupan esteet voivat puolestaan saada kiinalaiset yritykset investoimaan suoraan vastaanottajamaihin näiden esteiden kiertämiseksi. Jotkin kauppakumppanit saattavat suhtautua myönteisesti tähän toimenpiteeseen, sillä suorat investoinnit voivat luoda työpaikkoja ja tuoda teknologiaa sekä lisätä kiinalaisten välituotteiden vientiä.
ASEAN1 on edelleen kiinalaisten investointien tärkein kohde vuosina 2022-2023, kun taas Unkari on tärkein edunsaaja Euroopassa, sillä se saa 4,5 prosenttia kiinalaisten suorista ulkomaisista sijoituksista. Kehittyneiden maiden hallitukset tarkkailevat kiinalaisia investointeja kuitenkin yhä tarkemmin, eikä vähiten kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Vaikka Euroopassa valvonta on lisääntynyt, jotkin maat, kuten Unkari, Puola ja Italia, suhtautuvat edelleen myönteisesti tällaisiin investointeihin, erityisesti sähköautojen alalla.
> Tutustu tarkemmin lataamalla koko tutkimus (pdf 2MB)
1Kaakkois-Aasian valtioiden liittoon (ASEAN) kuuluu 10 jäsenvaltiota. Sen perustivat Indonesia, Malesia, Singapore, Thaimaa ja Filippiinit vuonna 1967, ja siihen liittyivät Brunei (1984), Vietnam (1995), Laos ja Burma (1997) ja lopulta Kambodža (1999).
